Vaikeita aikoja
Kesä on lipumassa pikkuhiljaa ohi ja syksyn viileät tuulet kertovat kylmemmän ajan olevan tulossa. Mikä kesä meillä olikaan! Lämpöä ja aurinkoa riitti varmasti kaikille, mutta vastavetona oli ankara kuivuus.
Sen tähden olemme Suomessa menettäneet pahimmillaan jopa yli 80 prosenttia viljasadosta. Keskimääräinenkin menetys oli 60%. Maailmanlaajuisesti raportoitiin ankarista helteistä joiden lisäksi oli tulvia ja maanjäristyksiä monin paikoin. Ylen uutiset ilmoittivat asiantuntijoiden suulla, että olemme tulleet maapallon osalta siihen pisteeseen, että äärimmäiset luonnonilmiöt ovat tulleet jäädäkseen ja paluuta entiseen ei ole!
Silti monet ihmiset elävät kuin tietämättömyyden sumussa. Ei ole tarvetta muuttaa mitään omassa tavassa elää ja vaikuttaa.
Paavali kirjoittaa nuorelle Timoteukselle vaikeista ajoista viimeisinä päivinä. Oliko Paavali profetian hengessä kun hän kirjoitti tätä: ”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia ” (2.Tim.3:1-4)
Jumala halutaan tietoisesti jättää pois yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa. Hänet pyritään lakaisemaan pois koulutuksen ja tieteen avulla. Ihminen kerjää itselleen vaikeita aikoja kaiken tämän tekemisellä. Maailma on jälleen kerran katastrofin partaalla. Niin kuin se oli silloin kun ensimmäiset ihmiset valitsivat tottelemattomuuden, Jumalan tottelemisen sijaan. Sen aikainen maailma ei kestänyt ihmisen pahuutta. Ei tämä nykyinenkään sitä kestä. Jumala on kuitenkin armossaan järjestänyt pelastuksen.
Ihmisen on mahdollista muuttua yliluonnollisen Jumalan voiman avulla. Tuo voima tulee Jeesuksen kuoleman, sovitustyön kautta. Tuo muutos on välttämätöntä, että ihminen voi elää uutta elämää, jo tässä vaikeassa ajassa. Näyttäen esimerkkiä miten Jumalan avulla voi rakastaa lähimmäistä ja tätä Jumalan luomaa maailmaa. Muutos on myös esiaste siihen lopulliseen muutokseen, kun Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, jossa Jeesuksen muuttamat ihmiset elävät täydellisessä olotilassa.
Siihen asti on oleva vaikeita aikoja.
Sinua rohkaisten uskossasi,
Jarmo Moisio