Olen pitkästä aikaa alkanut käymään uimassa kotikuntani uimahallissa. Kun menen sinne kahden aikaan iltapäivällä, paikalla on eläkeläiset ja minä. Siellä saunan lauteilla istuessa tulee mieleen, että tässä me ollaan, alasti ilman mitään vaatteita symboloimassa elämästämme sen enempää. Kaikki ovat samalla viivalla. Sauna kulttuuri on aika mutkatonta. Joku aina valikoituu löylyn heittäjäksi. Siitä ei tarvitse pitää äänestyksiä.

Keskustelut saunassa ovat mielenkiintoisia. Keskustelun aloituskin on aina hauska seurata ja monesti se lähtee sään toteamisella tai Venäjän sodasta Ukrainaa vastaan. Siitä sitten alkaa monenlaiset näkökulmat ja mielipiteet sinkoilla.

Todella harvoin mennään sisäisen maailman syväluotaaviin keskusteluihin. Varsinkin Jumalaan uskomiseen ja hengellisiin kokemuksiin. Ne ovat jotenkin liian henkilökohtaisia ja arvokkaita asioita tuosta vain puhumaan. Niitä pidetään mieluummin omana tietona. Ehkä monellakin saunassa istujalla ja altaassa polskuttelevalla on sisäinen Jumalan tuntemus. Se on niitä elämän viimeisiä linnoituksia, joista puhutaan vain kuolinvuoteella.

Tuleva presidenttimme Aleksander Stubb hieman pahastui, kun hänen uskostaan Jumalaan kysyttiin. Hänen mielestä se oli liian henkilökohtainen kysymys. Kosmopoliitinkin syvimmästä sisimmästä löytyi se perisuomalainen tapa suhtautua uskosta uteluihin.

On hyvä, että uskoa kunnioitetaan ja pidetään arvokkaana asiana. Kuitenkin Raamatussa uskoa kehoitetaan kuuluttamaan muillekin. Arvokas lahja on tarkoitettu jaettavaksi. Ehkä joku löylyissä istuva on pohtinut Jumalan olemassa oloa. Hän voi saada keskustelun kautta lisää näkökulmaa ja toivoa omaan elämäänsä, jospa Jumala olisi minuakin varten?

Jaa uskoasi siellä missä vaikutat. Rukoile Pyhää Henkeä avaamaan keskustelut. Ole luonnollinen. Uskoa ei tarvitse tuputtaa. Sen vaikutus perustuu vastaanottoon, ei sinun ja minun yrittämiseen saada jotain aikaan.

Jarmo Moisio