Kävin tänä syksynä perheeni kanssa Jyväskylän -valon kaupunki tapahtumassa. Pimeänä vuodenaikana ihminen kaipaa valoa ja jotain virikettä jo muutenkin synkeän ajan keskellä. Koronan kurittama maailma ja parhaillaan meneillä oleva sota Ukrainassa ovat saaneet ihmiset hakemaan lohdutusta.


Jyväskylän kaupungin kirkkoon oli jono ihmisiä. Kun pääsimme sisälle kirkko oli tupaten täynnä. Odotus oli, että kun kirkossa ollaan niin kohta kaikuisi sanoma. Taustamusiikkia oli ja kirkon käytäville laitetut näytöt esittivät taiteilijan kuvia, niin ja olihan kirkko valaistu upeilla valoilla. Kuitenkin kun kirkossa oltiin, oli odotusarvona, että kristillinen sanoma olisi läsnä muutenkin, kuin alttaritaulussa, mutta ei.
Kaikki ajat ja maailman olosuhteet kestänyt Jumalan sana kaiutetaan kirkoissa sunnuntaisin. Sinne ei ole jonoa kuten valojen houkuttelemaan kulttuurielämykseen. Elämys on elämys ja silläkin oma paikkansa. Iäti kestävä Jumalan sana ja sen kautta kuultu toivo ja lohdutus on vain ihmeen vähässä arvossa.
Ehkäpä tähänkin vielä tulee muutosta. Jumala kutsuu ihmisiä luokseen tavalla ja toisella. Ikuinen kutsu kaikuu kirkoissa edelleen ja niin kauan kun tuo kutsu kuuluu, on vielä toivoa. Aika tulee päättymään ja kaiklle sodalle ja pahuudelle tulee Jumalan laittama loppu. Myös evankeliumin julistamiselle tulee loppu. On hyvä olla Jumalan ystävä jo tässä ajassa ja laittaa kaikki toivo ja luottamus häneen jolla on viimeinen sana.
Jarmo Moisio